Vaalikoneen julkaisu lähestyy. Suuri osa ehdokkaista on jo koneeseen vastannut. Jos vastaukset on vielä jättämättä, ...
Satakunnan kiekkokauden viimeiset paikallispelit pelataan tällä viikolla. Perjantaina Ässät ja Lukko kohtaavat Porissa, ...
Satakunnan Kansa etsii haastateltavaksi jo aikuistuneita henkilöitä, jotka viettivät lapsuutensa vuoroviikkovanhempien kanssa ...
Oulun käräjäoikeus antoi maanantaina tuomionsa tapauksessa, jossa aikuinen mies kävi 12-vuotiaan pojan kimppuun oululaisessa ...
Nesteen hallitus sopi viime keväänä tulevalle toimitusjohtajalle Heikki Maliselle palkitsemispaketin, joka ylittää Suomen ...
Yhdysvallat on lopettanut seitsemän miljoonan dollarin rahoituksensa Kirkon ulkomaanavulle, järjestö kertoo tiedotteessaan.
Palvelualojen ammattiliitto PAM on ilmoittanut uusista lakoista kaupan alan yrityksissä viikolla 12. Lakko toteutetaan 41 ...
”Tavoitteena on, että alueella on tämän vuosikymmenen lopussa yhtä paljon työpaikkoja kuin siellä oli sahan lopettaessa ...
Trondheimissa hiihdetään tiistaina niin naisten kuin miesten 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailu. Kerttu Niskanen, ...
Kansainväliseltä kentältä juhannushenkeä lähtee kohottamaan saksalainen Jaxomy, joka tunnetaan erityisesti Tiktokin ...
Ahdistus näkyi pelien jälkeisissä mediatilaisuuksissa Kärppien päävalmentajan Ville Mäntymaan ilmeissä ja puheissakin.
Haulan tehopisteetön putki NHL:ssa venyi jo 26 otteluun. Tammikuussa loukkaantumisen takia sivussa ollut porilainen on ollut ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results